Post by Maiju on Mar 8, 2012 20:44:44 GMT 2
Heippa kaikille!
Aivan ensimmäiseksi hurjan suuret pahoittelut hiatuksesta - nyt Mustikkamäki on kuitenkin palannut takaisin täydellä tohinalla. Toimintaakin on hieman muutettu niin, että tallin pitäminen on tätä nykyä hieman helpompaa - aktiivisuus ja innostus säilyvät siis paljon paremmin. Muutama teistäkin on foorumilla jo pyörinyt muutaman viimepäivän aikana - upeaa, olette löytäneet tänne takaisin. Toivottavasti koko sakki saadaan vielä heräteltyä takaisin Mustikkamäkeen!
Muutos toi mukanaan ennenkaikkea uuden ulkoasun, mutta myös toimintamallit kokivat suuria muutoksia (mm. merkit, aktiivisuuspisteitä tai varsinaisia kuukausikatsauksia ei enää ole). Suosittelisin teitä tutustumaan sivustoon uudestaan - varsinkin toiminta- ja hoitamisesta-sivuihin sekä mahdollisesti myös talli-infoon. Paluun myötä kirjoittelin lähetulkoon kaikki tekstit uudestaan ja paransins vielä muutamia hevosten luonteitakin - kirjoitettavaa on siis ollut paljon ja kirjoitusvirheistä tai muista sivujen ongelmista saa vinkata, jos sellaisia löytyy. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä uutuutena talli on saanut kaksi uutta asukasta; Oton ja Ipen, joihin suosittelen tutustumaan, veikeitä kavereita. :)
Lisäpointtina tässä uutisessa on se, että ensinnäkin kerrotte ajatuksenne uudistuksista - olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Toinen tärkeä tarkoitus on se, että pystytte kertomaan, jos jotain on katkon jäljiltä tekemättä; puuttuko kaapistanne jotain, onko jotain tarinoita huomioimatta, mikä on tilanne? Kiitos jo etukäteen!
Terkuin Maiju, käykääs kaikki ilmoittautumassa estekisoihin avustajiksi. :) (Mape pääsee myös kilpailemaan, muut joutuvat valitettavasti vielä odottamaan esteratsastuksen ensimmäisen tähtimerkin saamista!)
Ps. Jonkinlainen tunti on luvassa nyt viikon loppuun mennessä, löytyykö toiveita siitä? Entä onko kenelläkään ajatuksia tai toiveita uusien merkkien suhteen, millaisia merkkejä vielä voitaisiin tehdä?