Post by Mape (weem) on Mar 14, 2012 19:42:07 GMT 2
Opiskelijan vapaapäivään ei muuta kuulukaan kuin tallielämää! Eihän tässä mihinkään tenttiin pitäisikään lukea. Aamupäivällä ajomatkallani Mustikkamäkeen muistelin ensimmäisiä kuukausia hevosenomistajana, ja tenttimurheet häipyivät autuaasti mielestäni. Rikhartti ei tosiaankaan ollut mikään helpoin ensiheppa, mutta ihanan luonteensa takia sen omistaminen on ollut erittäin palkitsevaa. Pianhan kööriin liittyi myös Lavender, joka ei omien taitojensa puolesta ole haastava, mutta auttaa minua kehittymään ratsastajana. Vanhoja muistellessa matka kului joutuisasti ja olinpa vähällä ajaa ohi Meerivirrantien risteyksestä. Onneksi perässäni ei ollut ketään ja tie ei ollut jäässä, vaan sain nopean jarrutuksen ja pienen peruutuksen jälkeen oikaistua kurssin taas oikealle tielle. Jätin autoni trailerin viereen, auringon paisteeseen lämpiämään.
Tänään ei sää ollut ihan yhtä ihana kuin eilen, sillä pilviverho peitti auringon, mutta kyllä se kevään tuoksu oli yhä läsnä ja lämpötilakin plussan puolella. Tallissa kurkkasin nopsasti Lallan karsinaan, ihan vain todetakseni, että vaihteeksi neiti on ollut siistillä tuulella! Emmi huikkasi Joken karsinasta jotain heitellessään likaisia puruja kottikärryyn, mutten oikein saanut selvää, mitä. Noudin toiset kottikärryt ja talikon aikomuksenani siivota ensin Lalluran karsina ja siirtyä sen jälkeen Riksun kämpän kimppuun.
- Niin et varmaan äsken kuullut. Riksu oli yön aikana astunu kannalleen ja kenkä oli puoliks irti. Napattiin aamusta tongeilla pois. Ei siinä muuta, mitä nyt vasen etukenkä siis puuttuu.
Emmi oli ilmestynyt karsinan ovelle ja joutui melkein lentävän purun alle, kun heitin ne talikolla vähän turhan kiivaasti kärryihin.
- Aaokei. Notota... Onks kengittäjä millon tulossa? Vai...
- Joo soitettiin sille jo, en sulle soittanu ku muistelin et olit tulossa tälleen aikasesta. Se tulee tossa ennen ratsastustuntien alkua, sillä oli jotain keikkaa ennen sitä, Emmi vastasi karsinan pieleen nojaten.
- Pieni lisäkorvaushan tosta tulee, mut maksat sit seuraavan vuokran yhteydessä.
- Joo no ei se oo ongelma. Mäpä sit vaan taluttelen Riksua tänään, hyvä ettei sit kuitenkaan pahemmin polkenu itteään. Hokit nyt kuitenkin tarvii vielä antaa olla, eikö? muistelin kuumeisesti viime kevään tapahtumia: ”Missäs vaiheessa ne otettiinkaan...”
- Joo on ne parempi, ku ei noista yöpakkasista tiiä, voi olla vielä liukastakin tarhassa ja metikössä. Mut ei muuta, jatketaan siivoushommia, Emmi huiskautti ja painui jo takaisin Joken karsinalle.
- Jep, kiitti! huikkasin vielä naisen perään ja jatkoin hommaani Lallan karsinan kimpussa.
Hieman kiroilin mielessäni, sillä tänään olin suunnitellut tekeväni Riksun kanssa hyppytreeniä tulevia estekisoja silmällä pitäen. Mutta eipä Emmi varmaan olisikaan ehtinyt puomitytöksi. Parempi sitten seuraavalla kerralla sopia jo valmiiksi jonkun hoitajan kanssa, että on paikalla auttamassa, kun puominnostajaa tarvitsen. Mutta onni onnettomuudessa, olisihan Riksu voinut samalla polkaista itselleen haavankin, eikä onneksi sitä ollut tapahtunut. Saatuani ajatukseni tähän positiiviseen pisteeseen olin jo karsinanputsauksen viimeistelyvaiheessa, joten pääsin hyvillä mielin siirtymään Riksun karsinan kimppuun. Tämä oli melkoisen siisti, pissaa siellä ja lantakasa tuolla, mutta lopulta sinnekään ei tarvinnut uutta purua tuoda. Ennen kärryjen tyhjentämistä jäin hetkeksi Riksun ja Aslanin tarhalle rapsuttelemaan poikia, ja tarkastin samalla silmämääräisesti, ettei Riksu vain olisi sittenkin saanut itselleen nirhaumia.
Käytyäni tyhjentämässä kottikärryt jätin ne ja talikon paikalleen lantalaan ja palasin sitten poikien tarhalle. Nappasin Riksun riimunnarun päähän ja sain kuin sainkin ujutettua herrani ulos tarhasta Aslanin seuraamatta. Vähän kaihoisasti jäi Riksun kirjava seuralainen katsomaan peräämme, kun siirsin Riksun karsinaansa. Kävin sitten vielä jokaisen jalan tarkasti läpi haavojen tai nirhaumien varalta ja tarkastin, että kaikki muut kengät olivat tukevasti paikallaan ja jokainen hokki kireällä. Jätin Riksun hetkeksi karsinaansa, kun lähdin hakemaan juoksutusliinaa ja Riksun harjoja satulahuoneesta. Tallissa ei näkynyt ketään, mutta mikäs ihme se oli - päivä läheni puolta, Emmi oli varmasti lounaalla ja kukaan hoitajista ei tosiaankaan vielä näin aikaisin arkipäivänä tallilla hengaile.
Päädyin harjaamaan Riksua tarhansa aitaan sidottuna ulkona, sillä herrasta lähtee taas niin paljon talvikarvaa, että siitä saisi varmaan monta villapaitaa neulottua, ja täkinkin vielä.
- Hmm, pitäisköhän tätä ihan kerätä ja lähettää jollekin käsityöläiselle, sais siitä hyvää villanainesta, taisin todeta ääneenkin tuijotellessani ympärillemme kerääntyviä karvakasoja. Riksu hörähti vastauksena höpöttelylleni ja tuuppasi jatkamaan harjausta. Mahtaa pojankin olo helpottua, kun pääsee nauttimaan kevätauringosta ilman toppatakkiaan!
Taisin harjata Riksua yli puolituntia, sillä eihän tässä kiire minnekään ollut, ja karvaa tosiaan lähti useammankin harjauskierroksen jälkeen. Ja huomenna lähtisi varmasti taas ihan samanverran! Lopulta käteni oli kuitenkin niin väsynyt, että päätin tämän riittävän tältä erää. Pitäisi muuten varmaan opetella harjaamaan molemmilla käsillä, yleensä harjaan vain oikealla. Lopetellessani harjausta näin Maijun tulevan tallille, joten huikkasin hänelle, että menisimme Riksun kanssa käppäilemään maastoon noin tunniksi. Maiju huiskautti kättään kuulemisen merkiksi ja hävisi sitten talliin.
Napsautin Riksun riimuun liinan ja otin riimunnarun. Nakkasin narun Riksun karsinan ovelle, jonne jätin myös harjaboksin. Pitkällä narulla Riksu seurasi perässäni kuin hyvin koulutettu koira ja lähdimme yhdessä reipasta käyntiä maneesin ohi maastoreitille, joka kulki kohti Aarnikalliota ja siitä Varpustien kautta takaisin pikkupolkuja pitkin tallille. Kalliolla päin emme olleet käyneet pitkään aikaan, sillä lumien tulon jälkeen olen tehnyt Riksun kuntolenkit järjestään virran toisella puolella.
Matka sujui joutuisasti ja Riksu ei onneksi varonut etustaan lainkaan. Tuuli oli rajusti puuskainen ja aiheutti sydämentykytyksiä meille molemmille, sillä aina, kun Riksu jännittyi kuuntelemaan puiden suhinaa valpastuin ja vähän säikähdinkin joskus. Jäimme hetkeksi ihastelemaan Aarnikalliota sen viereiseltä rannalta ja pääsinpä kauhistelemaan samalla jotakuta uhkarohkeaa, joka vielä uskalsi olla pilkillä kaukana järvenselällä. Varpustielle tullessa lyhensin liinaa ja Riksu sai kävellä tiukasti tien laidassa autojen varalta. Muita liikkujia ei näkynyt, mutta tien kunnosta päätellen siitä kyllä oli ajettu nyt sohjokeleillä. Reittimme kulki puolisen kilometriä myös Meerivirrantietä, ja sillä kulkiessamme auto ohitti meidät. En tunnistanut autossa pelkääjän paikalla istunutta tyttöä, ehkä hän oli se Novan uusi hoitaja, Aino. Ainakin joku hevosihminen autossa oli, sillä auto hidasti mukavasti vauhtiaan meidät ohittaessaan. Mustikkamäen siittolan tienoilta siirryimme taas metsäpolulle, jossa Riksu sai jälleen tallustaa pidemmällä narulla päätään ylösalas käynnin tahdissa heilutellen.
Reipas lenkkimme ei ihan tuntia kestänyt ja kun myöhemmin laskin sen pituuden kartasta, sain tulokseksi kolmisen kilometriä. Itselleni teki todella hyvää reipas kävelylenkki, eipä sitä kauheasti tule vapaa-ajalla lenkkeiltyä, ja olipa Riksukin melkoisen pirteä koko matkan ajan. Tarkastettuani orin kaviot päästin sen takaisin Aslanin seuraksi, nappasin harjaboksin ja liinan mukaani ja siirryin sitten hetkeksi tallin puolelle vähän lämmittelemään ennen Lallan liikutusta. Tallista löytyikin autossa näkynyt tyttö, joka putsasi Novan ruokakuppia posket hehkuen.
- Moi! Sä oot varmaan Aino? kysyin tytöltä karsinan kaltereiden läpi. Tyttö lopetti työnsä samantien ja ojensi kätensä kaltereiden lomasta. Vastasin kättelykutsuun hymyillen ja esittelin itseni Mapeksi, Lallan ja Riksun omistajaksi.
- Moikka! Joo oon Aino. Olit äsken Riksun kanssa kävelylenkillä?
- Joo. Siltä oli irronnu kenkä, ni ei voinu ratsastaa. Mut Lallan ratsastan kohta. Hei onko sulla kovasti puuhaa, haluisitko tulla nostamaan puomeja kohta, kun aattelin hypätä?
- Joo, voin mä tulla, Aino vastasi ja hymyili päälle.
- No hei kiva juttu. Huutelen sit ku ollaan mamman kanssa valmiita. Maneesissa varmaan mennään, mut varmistan vielä joltain, et on jees.
Lähdinkin siltä seisomalta etsimään jotain henkilökunnasta kysyäkseni maneesin käytöstä. Maiju löytyikin hetken etsimisen jälkeen rehuvarastosta ja sain varmistuksen sille, että maneesin käyttö onnistuisi. Ilmoitin tiedon Ainollekin ja lähdin sitten hakemaan Lalla-mammaa tarhasta, jossa se vielä autaan tietämättömänä tulevasta treenistä mutusti heiniä yhdessä Linnean ja tallin uusien tulokkaiden, Ipen ja Oton kanssa.
---
Ei se näytä pitkältä sitten millään, vaikka pituutta onkin kaksi A4-liuskaa
Tällä kertaa vähän pidempi tarina.
Tänään ei sää ollut ihan yhtä ihana kuin eilen, sillä pilviverho peitti auringon, mutta kyllä se kevään tuoksu oli yhä läsnä ja lämpötilakin plussan puolella. Tallissa kurkkasin nopsasti Lallan karsinaan, ihan vain todetakseni, että vaihteeksi neiti on ollut siistillä tuulella! Emmi huikkasi Joken karsinasta jotain heitellessään likaisia puruja kottikärryyn, mutten oikein saanut selvää, mitä. Noudin toiset kottikärryt ja talikon aikomuksenani siivota ensin Lalluran karsina ja siirtyä sen jälkeen Riksun kämpän kimppuun.
- Niin et varmaan äsken kuullut. Riksu oli yön aikana astunu kannalleen ja kenkä oli puoliks irti. Napattiin aamusta tongeilla pois. Ei siinä muuta, mitä nyt vasen etukenkä siis puuttuu.
Emmi oli ilmestynyt karsinan ovelle ja joutui melkein lentävän purun alle, kun heitin ne talikolla vähän turhan kiivaasti kärryihin.
- Aaokei. Notota... Onks kengittäjä millon tulossa? Vai...
- Joo soitettiin sille jo, en sulle soittanu ku muistelin et olit tulossa tälleen aikasesta. Se tulee tossa ennen ratsastustuntien alkua, sillä oli jotain keikkaa ennen sitä, Emmi vastasi karsinan pieleen nojaten.
- Pieni lisäkorvaushan tosta tulee, mut maksat sit seuraavan vuokran yhteydessä.
- Joo no ei se oo ongelma. Mäpä sit vaan taluttelen Riksua tänään, hyvä ettei sit kuitenkaan pahemmin polkenu itteään. Hokit nyt kuitenkin tarvii vielä antaa olla, eikö? muistelin kuumeisesti viime kevään tapahtumia: ”Missäs vaiheessa ne otettiinkaan...”
- Joo on ne parempi, ku ei noista yöpakkasista tiiä, voi olla vielä liukastakin tarhassa ja metikössä. Mut ei muuta, jatketaan siivoushommia, Emmi huiskautti ja painui jo takaisin Joken karsinalle.
- Jep, kiitti! huikkasin vielä naisen perään ja jatkoin hommaani Lallan karsinan kimpussa.
Hieman kiroilin mielessäni, sillä tänään olin suunnitellut tekeväni Riksun kanssa hyppytreeniä tulevia estekisoja silmällä pitäen. Mutta eipä Emmi varmaan olisikaan ehtinyt puomitytöksi. Parempi sitten seuraavalla kerralla sopia jo valmiiksi jonkun hoitajan kanssa, että on paikalla auttamassa, kun puominnostajaa tarvitsen. Mutta onni onnettomuudessa, olisihan Riksu voinut samalla polkaista itselleen haavankin, eikä onneksi sitä ollut tapahtunut. Saatuani ajatukseni tähän positiiviseen pisteeseen olin jo karsinanputsauksen viimeistelyvaiheessa, joten pääsin hyvillä mielin siirtymään Riksun karsinan kimppuun. Tämä oli melkoisen siisti, pissaa siellä ja lantakasa tuolla, mutta lopulta sinnekään ei tarvinnut uutta purua tuoda. Ennen kärryjen tyhjentämistä jäin hetkeksi Riksun ja Aslanin tarhalle rapsuttelemaan poikia, ja tarkastin samalla silmämääräisesti, ettei Riksu vain olisi sittenkin saanut itselleen nirhaumia.
Käytyäni tyhjentämässä kottikärryt jätin ne ja talikon paikalleen lantalaan ja palasin sitten poikien tarhalle. Nappasin Riksun riimunnarun päähän ja sain kuin sainkin ujutettua herrani ulos tarhasta Aslanin seuraamatta. Vähän kaihoisasti jäi Riksun kirjava seuralainen katsomaan peräämme, kun siirsin Riksun karsinaansa. Kävin sitten vielä jokaisen jalan tarkasti läpi haavojen tai nirhaumien varalta ja tarkastin, että kaikki muut kengät olivat tukevasti paikallaan ja jokainen hokki kireällä. Jätin Riksun hetkeksi karsinaansa, kun lähdin hakemaan juoksutusliinaa ja Riksun harjoja satulahuoneesta. Tallissa ei näkynyt ketään, mutta mikäs ihme se oli - päivä läheni puolta, Emmi oli varmasti lounaalla ja kukaan hoitajista ei tosiaankaan vielä näin aikaisin arkipäivänä tallilla hengaile.
Päädyin harjaamaan Riksua tarhansa aitaan sidottuna ulkona, sillä herrasta lähtee taas niin paljon talvikarvaa, että siitä saisi varmaan monta villapaitaa neulottua, ja täkinkin vielä.
- Hmm, pitäisköhän tätä ihan kerätä ja lähettää jollekin käsityöläiselle, sais siitä hyvää villanainesta, taisin todeta ääneenkin tuijotellessani ympärillemme kerääntyviä karvakasoja. Riksu hörähti vastauksena höpöttelylleni ja tuuppasi jatkamaan harjausta. Mahtaa pojankin olo helpottua, kun pääsee nauttimaan kevätauringosta ilman toppatakkiaan!
Taisin harjata Riksua yli puolituntia, sillä eihän tässä kiire minnekään ollut, ja karvaa tosiaan lähti useammankin harjauskierroksen jälkeen. Ja huomenna lähtisi varmasti taas ihan samanverran! Lopulta käteni oli kuitenkin niin väsynyt, että päätin tämän riittävän tältä erää. Pitäisi muuten varmaan opetella harjaamaan molemmilla käsillä, yleensä harjaan vain oikealla. Lopetellessani harjausta näin Maijun tulevan tallille, joten huikkasin hänelle, että menisimme Riksun kanssa käppäilemään maastoon noin tunniksi. Maiju huiskautti kättään kuulemisen merkiksi ja hävisi sitten talliin.
Napsautin Riksun riimuun liinan ja otin riimunnarun. Nakkasin narun Riksun karsinan ovelle, jonne jätin myös harjaboksin. Pitkällä narulla Riksu seurasi perässäni kuin hyvin koulutettu koira ja lähdimme yhdessä reipasta käyntiä maneesin ohi maastoreitille, joka kulki kohti Aarnikalliota ja siitä Varpustien kautta takaisin pikkupolkuja pitkin tallille. Kalliolla päin emme olleet käyneet pitkään aikaan, sillä lumien tulon jälkeen olen tehnyt Riksun kuntolenkit järjestään virran toisella puolella.
Matka sujui joutuisasti ja Riksu ei onneksi varonut etustaan lainkaan. Tuuli oli rajusti puuskainen ja aiheutti sydämentykytyksiä meille molemmille, sillä aina, kun Riksu jännittyi kuuntelemaan puiden suhinaa valpastuin ja vähän säikähdinkin joskus. Jäimme hetkeksi ihastelemaan Aarnikalliota sen viereiseltä rannalta ja pääsinpä kauhistelemaan samalla jotakuta uhkarohkeaa, joka vielä uskalsi olla pilkillä kaukana järvenselällä. Varpustielle tullessa lyhensin liinaa ja Riksu sai kävellä tiukasti tien laidassa autojen varalta. Muita liikkujia ei näkynyt, mutta tien kunnosta päätellen siitä kyllä oli ajettu nyt sohjokeleillä. Reittimme kulki puolisen kilometriä myös Meerivirrantietä, ja sillä kulkiessamme auto ohitti meidät. En tunnistanut autossa pelkääjän paikalla istunutta tyttöä, ehkä hän oli se Novan uusi hoitaja, Aino. Ainakin joku hevosihminen autossa oli, sillä auto hidasti mukavasti vauhtiaan meidät ohittaessaan. Mustikkamäen siittolan tienoilta siirryimme taas metsäpolulle, jossa Riksu sai jälleen tallustaa pidemmällä narulla päätään ylösalas käynnin tahdissa heilutellen.
Reipas lenkkimme ei ihan tuntia kestänyt ja kun myöhemmin laskin sen pituuden kartasta, sain tulokseksi kolmisen kilometriä. Itselleni teki todella hyvää reipas kävelylenkki, eipä sitä kauheasti tule vapaa-ajalla lenkkeiltyä, ja olipa Riksukin melkoisen pirteä koko matkan ajan. Tarkastettuani orin kaviot päästin sen takaisin Aslanin seuraksi, nappasin harjaboksin ja liinan mukaani ja siirryin sitten hetkeksi tallin puolelle vähän lämmittelemään ennen Lallan liikutusta. Tallista löytyikin autossa näkynyt tyttö, joka putsasi Novan ruokakuppia posket hehkuen.
- Moi! Sä oot varmaan Aino? kysyin tytöltä karsinan kaltereiden läpi. Tyttö lopetti työnsä samantien ja ojensi kätensä kaltereiden lomasta. Vastasin kättelykutsuun hymyillen ja esittelin itseni Mapeksi, Lallan ja Riksun omistajaksi.
- Moikka! Joo oon Aino. Olit äsken Riksun kanssa kävelylenkillä?
- Joo. Siltä oli irronnu kenkä, ni ei voinu ratsastaa. Mut Lallan ratsastan kohta. Hei onko sulla kovasti puuhaa, haluisitko tulla nostamaan puomeja kohta, kun aattelin hypätä?
- Joo, voin mä tulla, Aino vastasi ja hymyili päälle.
- No hei kiva juttu. Huutelen sit ku ollaan mamman kanssa valmiita. Maneesissa varmaan mennään, mut varmistan vielä joltain, et on jees.
Lähdinkin siltä seisomalta etsimään jotain henkilökunnasta kysyäkseni maneesin käytöstä. Maiju löytyikin hetken etsimisen jälkeen rehuvarastosta ja sain varmistuksen sille, että maneesin käyttö onnistuisi. Ilmoitin tiedon Ainollekin ja lähdin sitten hakemaan Lalla-mammaa tarhasta, jossa se vielä autaan tietämättömänä tulevasta treenistä mutusti heiniä yhdessä Linnean ja tallin uusien tulokkaiden, Ipen ja Oton kanssa.
---
Ei se näytä pitkältä sitten millään, vaikka pituutta onkin kaksi A4-liuskaa
Tällä kertaa vähän pidempi tarina.
