Post by Mape (weem) on Apr 10, 2011 16:14:29 GMT 2
Kun muutama viikko sitten aloin etsiskelemaan uutta hevosta Rikhartin rinnalle, asetin kriteereikseni seuraavat seikat: ikää n. 10 vuotta, en halua toista, jolla on ratsukoulutus kesken, sukupuoleltaan tamma, joko pieni tai kevytrakenteinen ja rodultaan puoliverinen.
Kun viimein sitten löysin näihin kriteereihin sopivan yksilön, soitin heti myyjälle ja sovin koeratsastuksesta. Puhelun jälkeen soitin Mustikkamäen omistajalle Maijulle kädet täristen.
- Et ikinä arvaa. Nyt se täydellinen hevonen löyty! hihkuin Maijulle puhelimella. Pystyin kuvittelemaan, kuinka hänen täytyi siirtää puhelinta kauemmas korvastaan, niin kovaa hihkuin ja hehkutin. - Tuuksä, tai Emmi jos sä et ehdi, mun kaa kattomaan sitä ja pitämään mun jalat maantasalla, jos se osoittautuukin ihan kauheeks jollakin tavalla?
- Eikös me näin sovittu, Maiju naurahti puhelimeen. - Millon mennään?
Sovittuna koeratsastuspäivänä hain Maijun Mustikkamäestä. Tallin omistaja sai minut taivuteltua istumaan pelkääjän paikalle, olin kuulemma niin hermostuneen näköinen, etten varmasti olisi ollut turvallinen kuski. Trailerin jätimme tallille, ei kai nyt ihan ensimmäisellä kerralla hevosta vielä kotiin tuotaisi. Myyntitallille oli muutaman tunnin ajomatka ja koko sen matkan pälpätin Maijulle, kuinka mahtavalta hevosen myyntivideo oli näyttänyt ja kuinka nätti tamma se oli. Omasta mielestäni matka kesti aivan liian pitkään ja kyselin jatkuvasti, kuinka kauan vielä kestäisi. Näin jälkikäteen ajatellen matka taisi kuitenkin olla Maijulle pidempi kuin minulle...
Perillä kyseinen tamma osoittautui vielä kuviaankin kauniimmaksi. Tarhassa ollessaan se erottui muiden hevosten keskeltä selvästi. Väriltään se oli kauniin rautias, naamassa iso läsi ja kahdessa jalassa korkea sukka. Myyjä haki tamman tarhasta ja sitoi sen tallin käytävälle. Harjauksen ja muun lomassa juttelimme niitä näitä hevosesta ja Maiju tutustui tarkemmin eläinlääkärin todistukseen, joka kertoi tamman olevan täysin terve. Tamma steppaili käytävällä minkä ehti, mutta eipä tuo haitannut harjausta tai varustamista.
- Ei kai, kun se on molemmilta puolilta kiinni, Maiju tuhahti.
Halusin ensin, että myyjä ratsastaa tammalla pienen pätkän, jotta näkisin sen liikkeet myös itse. Selkäännousussa tamma steppaili taas ja ratsastaessakin se liikkui tikuttavin askelin, vaikkakin tasaisesti ja puhtaasti. Ratsastin rautiaalla myös itse ja hyppäsinkin. Hypätessä tamma tuntui taivaalliselta, se oli tarkkana, kuunteli apujani moitteetta ja hyppäsi kauniilla kaarella.
Koeratsastuksen lopuksi Maijukin kokeili tammaa. Hänen laskeutuessaan selästä näin jo naisen ilmeestä, ettei tamma ollut miellyttänyt häntä niin paljon, kuin olisin tahtonut omalle tykkäämiselleni tukea. Myyjän viedessä tammaa talliin ajoi tallin pihaan kuljetusauto, josta lastattiin ulos tummanruunikko, ratsastamaamme korkeampi tamma. Tamman korvat olivat hörössä, silmät pirteät ja energiset. Myyjä tuli luoksemme ja kertoi sen olevan koeajalta palautunut ja suomalaista kotiperää.
- Itseasiassa sen kasvattaja asuu tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä, myyjä kertoi ja kehotti meitä menemään tutustumaan tammaan lähemmin. Tervehtiessäni tammaa se hörähti hiljaa ja hamusi kättäni.
- Eikä, miten ihana otus olet! lässytin tammalle. - Mites, voisinkohan mä koeratsastaa tänkin? Tai onko tää tulossa uudestaan myyntiin? kysyin.
- On se myynnissä, ota vaikka heti matkaas jos tykkäät siitä, mies hörähti. Ilmeisesti tamman lörppähuulet eivät vielä olleet hamunneet tämän miehen kättä, kun noin välinpitämättömästi hevoseen suhtautui. - Laitetaan sille satula ja tyttö selkään, mies jatkoi hevosauton kuljettajalle.
- Onkohan tää nyt kauheen hyvä idea... Muista nyt sit kuitenkin, että sillä on matka takana ja se saattaa olla jäykkä, Maiju muistutti auttaessaan minua ruunikon selkään. Otinkin alkuun pitkän kävelyn vapain ohjin, ja koko ajan varmistuin enemmän ja enemmän siitä, että tämän hevosen kanssa kemiat vain osuivat kohdalleen. Heti kun otin ohjat tiukemmin käteeni tamma myötäsi niskastaan ja alkoi askeltaa tehokkaasti takajaloillaan mahan alle. Ravissa ja laukassa mahtava meno jatkui, pystyin tekemään pohkeenväistöjä ja pysähdyksiä tekemättä tuskin mitään apuja. Kahdenkymmenen minuutin ratsastuksen jälkeen laskeuduin hevosen selästä ja melkein pyllähdin istualleen maneesin hiekkaan, niin veteläksi tamma jalkani teki.
- Kokeile ny säkin. Tää on unelma, sopersin luovuttaessani hevosen Maijulle. Ratsastaessaan ruunikolla Maiju hymyili koko ajan ja naureskellessani virneelle maneesin laidalta Maiju huikkasi:
- Olisitpa vaan nähnyt oman ilmeesi!
Ratsastuksen jälkeen Maijukin oli sitä mieltä, että tätä tammaa kannattaisi tulla katsomaan uudestaan parin päivän päästä, kun se olisi vähän toipunut maisemanvaihdoksesta. Sovimme myyjän kanssa uuden koeratsastuksen kahden päivän päähän.
Uuden koeratsastuksen aamuna Maiju soitti.
- Mulle duli flundda, ed pysdy dulemaan, mudda Emmi lupas lähdeä dun kandda kaddomaad didä ruudikkoa, Maiju sopersi puhelimeen, tuskin sain selvää puheesta.
- Okei, hyvä saada jonkun toisenkin mielipide vielä. Voisiksä kuitenkin pyytää sitä ottamaan traikun mukaan, jos vaikka päätän tehdä kaupat? sanoin Maijulle ja puhelun päätteeksi toivotin vielä pikaiset paranemiset kevätflunssasta.
Tällä kertaa siis Emmi sai kuunnella hermoiluani, vaikka olinkin edellistä ajomatkaa huomattavasti rauhallisempi. Ruunikko tamma oli taas unelmainen, ja osoittautui myös hyvin helpoksi käsiteltäväksi Emmin tehdessä sille hammas- ja jalkatarkastukset. Ratsastuksessa tamma oli, jos mahdollista, vielä parempi kuin edellisellä kerralla ja myös Emmi tykkäsi tamman menosta. Vaikka Lavenderiksi esitelty tamma oli rakenteeltaan kookkaampi kuin alun perin olin ajatellut, löin myyjän kanssa kättä päälle tamman ostosta. Tällä kertaa kotimatkalle ei sitten lähdetykään tyhjin trailerein, vaan ruunikko Lavender-tamma kyydissä. Autosta Emmi soitti Mustikkamäkeen, että laittaisivat etukäteen karsinan valmiiksi.
(52 riviä)
Kun viimein sitten löysin näihin kriteereihin sopivan yksilön, soitin heti myyjälle ja sovin koeratsastuksesta. Puhelun jälkeen soitin Mustikkamäen omistajalle Maijulle kädet täristen.
- Et ikinä arvaa. Nyt se täydellinen hevonen löyty! hihkuin Maijulle puhelimella. Pystyin kuvittelemaan, kuinka hänen täytyi siirtää puhelinta kauemmas korvastaan, niin kovaa hihkuin ja hehkutin. - Tuuksä, tai Emmi jos sä et ehdi, mun kaa kattomaan sitä ja pitämään mun jalat maantasalla, jos se osoittautuukin ihan kauheeks jollakin tavalla?
- Eikös me näin sovittu, Maiju naurahti puhelimeen. - Millon mennään?
Sovittuna koeratsastuspäivänä hain Maijun Mustikkamäestä. Tallin omistaja sai minut taivuteltua istumaan pelkääjän paikalle, olin kuulemma niin hermostuneen näköinen, etten varmasti olisi ollut turvallinen kuski. Trailerin jätimme tallille, ei kai nyt ihan ensimmäisellä kerralla hevosta vielä kotiin tuotaisi. Myyntitallille oli muutaman tunnin ajomatka ja koko sen matkan pälpätin Maijulle, kuinka mahtavalta hevosen myyntivideo oli näyttänyt ja kuinka nätti tamma se oli. Omasta mielestäni matka kesti aivan liian pitkään ja kyselin jatkuvasti, kuinka kauan vielä kestäisi. Näin jälkikäteen ajatellen matka taisi kuitenkin olla Maijulle pidempi kuin minulle...
Perillä kyseinen tamma osoittautui vielä kuviaankin kauniimmaksi. Tarhassa ollessaan se erottui muiden hevosten keskeltä selvästi. Väriltään se oli kauniin rautias, naamassa iso läsi ja kahdessa jalassa korkea sukka. Myyjä haki tamman tarhasta ja sitoi sen tallin käytävälle. Harjauksen ja muun lomassa juttelimme niitä näitä hevosesta ja Maiju tutustui tarkemmin eläinlääkärin todistukseen, joka kertoi tamman olevan täysin terve. Tamma steppaili käytävällä minkä ehti, mutta eipä tuo haitannut harjausta tai varustamista.
- Ei kai, kun se on molemmilta puolilta kiinni, Maiju tuhahti.
Halusin ensin, että myyjä ratsastaa tammalla pienen pätkän, jotta näkisin sen liikkeet myös itse. Selkäännousussa tamma steppaili taas ja ratsastaessakin se liikkui tikuttavin askelin, vaikkakin tasaisesti ja puhtaasti. Ratsastin rautiaalla myös itse ja hyppäsinkin. Hypätessä tamma tuntui taivaalliselta, se oli tarkkana, kuunteli apujani moitteetta ja hyppäsi kauniilla kaarella.
Koeratsastuksen lopuksi Maijukin kokeili tammaa. Hänen laskeutuessaan selästä näin jo naisen ilmeestä, ettei tamma ollut miellyttänyt häntä niin paljon, kuin olisin tahtonut omalle tykkäämiselleni tukea. Myyjän viedessä tammaa talliin ajoi tallin pihaan kuljetusauto, josta lastattiin ulos tummanruunikko, ratsastamaamme korkeampi tamma. Tamman korvat olivat hörössä, silmät pirteät ja energiset. Myyjä tuli luoksemme ja kertoi sen olevan koeajalta palautunut ja suomalaista kotiperää.
- Itseasiassa sen kasvattaja asuu tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä, myyjä kertoi ja kehotti meitä menemään tutustumaan tammaan lähemmin. Tervehtiessäni tammaa se hörähti hiljaa ja hamusi kättäni.
- Eikä, miten ihana otus olet! lässytin tammalle. - Mites, voisinkohan mä koeratsastaa tänkin? Tai onko tää tulossa uudestaan myyntiin? kysyin.
- On se myynnissä, ota vaikka heti matkaas jos tykkäät siitä, mies hörähti. Ilmeisesti tamman lörppähuulet eivät vielä olleet hamunneet tämän miehen kättä, kun noin välinpitämättömästi hevoseen suhtautui. - Laitetaan sille satula ja tyttö selkään, mies jatkoi hevosauton kuljettajalle.
- Onkohan tää nyt kauheen hyvä idea... Muista nyt sit kuitenkin, että sillä on matka takana ja se saattaa olla jäykkä, Maiju muistutti auttaessaan minua ruunikon selkään. Otinkin alkuun pitkän kävelyn vapain ohjin, ja koko ajan varmistuin enemmän ja enemmän siitä, että tämän hevosen kanssa kemiat vain osuivat kohdalleen. Heti kun otin ohjat tiukemmin käteeni tamma myötäsi niskastaan ja alkoi askeltaa tehokkaasti takajaloillaan mahan alle. Ravissa ja laukassa mahtava meno jatkui, pystyin tekemään pohkeenväistöjä ja pysähdyksiä tekemättä tuskin mitään apuja. Kahdenkymmenen minuutin ratsastuksen jälkeen laskeuduin hevosen selästä ja melkein pyllähdin istualleen maneesin hiekkaan, niin veteläksi tamma jalkani teki.
- Kokeile ny säkin. Tää on unelma, sopersin luovuttaessani hevosen Maijulle. Ratsastaessaan ruunikolla Maiju hymyili koko ajan ja naureskellessani virneelle maneesin laidalta Maiju huikkasi:
- Olisitpa vaan nähnyt oman ilmeesi!
Ratsastuksen jälkeen Maijukin oli sitä mieltä, että tätä tammaa kannattaisi tulla katsomaan uudestaan parin päivän päästä, kun se olisi vähän toipunut maisemanvaihdoksesta. Sovimme myyjän kanssa uuden koeratsastuksen kahden päivän päähän.
Uuden koeratsastuksen aamuna Maiju soitti.
- Mulle duli flundda, ed pysdy dulemaan, mudda Emmi lupas lähdeä dun kandda kaddomaad didä ruudikkoa, Maiju sopersi puhelimeen, tuskin sain selvää puheesta.
- Okei, hyvä saada jonkun toisenkin mielipide vielä. Voisiksä kuitenkin pyytää sitä ottamaan traikun mukaan, jos vaikka päätän tehdä kaupat? sanoin Maijulle ja puhelun päätteeksi toivotin vielä pikaiset paranemiset kevätflunssasta.
Tällä kertaa siis Emmi sai kuunnella hermoiluani, vaikka olinkin edellistä ajomatkaa huomattavasti rauhallisempi. Ruunikko tamma oli taas unelmainen, ja osoittautui myös hyvin helpoksi käsiteltäväksi Emmin tehdessä sille hammas- ja jalkatarkastukset. Ratsastuksessa tamma oli, jos mahdollista, vielä parempi kuin edellisellä kerralla ja myös Emmi tykkäsi tamman menosta. Vaikka Lavenderiksi esitelty tamma oli rakenteeltaan kookkaampi kuin alun perin olin ajatellut, löin myyjän kanssa kättä päälle tamman ostosta. Tällä kertaa kotimatkalle ei sitten lähdetykään tyhjin trailerein, vaan ruunikko Lavender-tamma kyydissä. Autosta Emmi soitti Mustikkamäkeen, että laittaisivat etukäteen karsinan valmiiksi.
(52 riviä)