Post by Mape (weem) on Mar 31, 2012 9:29:04 GMT 2
Pakkasta oli muutama aste ja aurinko paistoi kauniisti - mikäs sen parempi maastoilukeli! Tälle päivälle olin suunnitellut tekeväni ensin Lallan kanssa rauhallisen maastolenkin käynnissä ja sitten Rikhartin kanssa kestävyysharjoittelua ravissa ja laukassa. Oikeat tuplamaastot siis! Ehkäpä saisin Mirsan tai jonkun hoitajista Lallan seuraksi maastoon. Lähdin tallille jo yhdeksän aikaan, heti aamupalan jälkeen, ja perille saavuin hyvissä ajoin ennen kymmentä.
Heti tallipihaan tultuani sain huomata, etten ollut ainut aamuvirkku, sillä pyöriä oli jo rivinalku trailerien vieressä. Henrikin oli saapunut tallille, kerrankin jo aamupäivällä, ja ratsasti Vannia kentällä. Riksu hirnahti kimeästi minut huomatessaan, mutten mennyt moikkaamaan sitä ihan vielä. Astuin talliin sisään ja se olikin täynnä hiljaista puheensorinaa. Ensimmäisellä käytävällä Niina rapsutteli Iitaa ja Iina otti Oton karsinaa, toisella Meera harjaili Linneaa ja samalla jutteli Kermiksen karsinaa putsaavan Danin kanssa. Moikkasin kaikkia ja luikahdin sitten hoitajien huoneeseen viemään tavarani sinne odottamaan. Tullessani taas tallin puolelle ovesta astui nuori tyttö taluttaen Roopea, pulleaa norjanvuonohevosta.
- Moi! tervehdin uutta tuttavuutta reippaasti. - Mä oon Mape, omistan Lallan ja Riksun. Lalla onki melkein Roopen naapuri!
- Moi, tyttö tervehti ujosti ja käänsi Roopen ympäri karsinassaan. - Mä oon Emppu.
- Tervetuloa vaan talliporukkaan, totesin vielä hymyillen ja huikkasin sitten sen verran kovaa, että myös toisella tallikäytävällä kuultaisiin: - Hei mä oon menossa Lallan kaa köpöttelemään maastoon, haluisko joku tulla mukaan?
Puheensorina lakkasi hetkeksi ja sitten alkoi kuulua myöntäviä vastauksia:
- Mä tuun! kuului Meeran ääni ekana ja tyttö itsekin kurkkasi Linnean karsinasta.
- Mä tuun kans Oton kaa! Oton hoitaja Iina huikkasi toiselta käytävältä.
- Me ei tulla Iitan kaa, en ehkä kävellen pääse ihan niin kova ku te meette, Niinan vastaus kuului vähän hiljempaa.
- Mites Dani? kysäisin, kun tyttö nojaili talikkoon miettiväisenä.
- Mä olin kyl ajatellu mennä kentällä tänään... Ehkä joku toinen kerta sit, Dani vastasi ja jatkoi sitten Kermiksen karsinan putsaamista.
- Entäs Emppu? käännyin Roopea kyhnyttyvän tytön puoleen.
- Emmätiiä, Emppu kiemurteli vähän. - Kun en oo vielä kertaakaan ratsastanu sillä.
- Hei tuu vaan, ei me varmastikaan kovin lujaa mennä. Ja Roope on kuulemma tosi varma maastossa. Hyvin sä pärjäät, houkuttelin ja hymyilin rohkaisevasti.
- No okei, Emppu myöntyi ja hymyili vielä leveästi perään.
Korotin taas hieman ääntäni:
- No niin tytskyt, reilun kahenkymmenen minuutin päästä, siis vartin yli kymmenen, kaikki on valmiita eiks nii? Meitä tuleekin iso letka! Eikä se nyt ihan niin vakavaa ole, putsatkaa vaan rauhassa ne karsinat loppuun.
Myönteleviä äännähdyksiä kuului sieltä täältä, joten lähdin samantien hakemaan Lallaa sisälle. Eipä tyttö ollut vielä ehtinyt kauaa ulkona ollakaan, mutta saisi kyllä viettää loppupäivän kavereiden kanssa pihalla. Tallipiha oli jäinen ja sain tepastella aika varovasti, etten olisi kaatunut pienen lumikerroksen alla olevalle jäälle. Lalla lähti pienen houkuttelun jälkeen mukaani reippaasti päätään heilutellen ja se kuunteli korvat hörössä kun juttelin sille ketkä kaikki tulisivat maastolenkille mukaan.
Tallissa tytöt lopettelivat karsinoiden putsauksia ja ne, joilla hevonen jo karsinassa oli, olivat alkaneet harjauksen. Puunauksen aloitin minäkin, samalla muiden kanssa niitä näitä rupatellen. Kun olin saanut Lallan harjattua ja pistettyä sille suojat etusiin kävin kurkkaamassa tilanteen toisella tallikäytävällä.
- Mikäs täällä on tilanne? kysäisin ja kurkkasin Oton karsinaan. Niina näkyi jo lähteneen Iitan kanssa jonnekin.
- Kohta harjattu, Iina vastasi kumarasta, sillä hän parhaillaan putsasi Oton takakavioita.
- Jeps, hyvä juttu, vastasin ja kävin sitten vaihtamassa ratsastuskengät ja hakemassa kypärän ja hanskat kaapistani. Ripustin kypärän Lallan karsinanoveen roikkumaan ja odottelin sitten tallikäytävällä hetken aikaa Meeran kanssa, että Emppu ja Iinakin pääsisivät hakemaan hoidokkiensa varusteet.
Kaksikymmentä yli kymmenen seisoimme jokainen oman ratsumme kanssa tallipihassa satulavöitä kiristellen ja jalustimia mittaillen. Lopulta kaikki olivat päässeet hevostensa selkään ja pääsimme lähtemään maastoon, minä Lallalla ensimmäisenä, perässäni Emppu Roopella, seuraavana Iina Otolla ja perää piti Meera Linnean kanssa. Ennen kuin ennätimme tallipihasta pois Maiju saapui paikalle ja naureskeli meidän pienelle saatueellemme:
- Minnes tytöt on matkalla?
- Vähän tonne maastoon, ihan rauhassa köpötellään ja nautitaan kevätauringosta, Meera huikkasi vastaukseksi.
- Olkaas kiltisti sitten. Kiva et näytätte uusille naamoille maastoreittejä, Maiju vinkkasi silmää ja lähti sitten tallia kohti. Meidän suuntamme oli konehallin vierestä lähtevälle metsäpolulle.
Reittimme kulki ensin sillalle ja Meerivirran yli. Joen ylitettyämme nostimme ravin ja ravailimme rauhallista tahtia ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle, pohjoiseen. Aurinko lämmitti silloin, kun se puiden läpi pääsi polulle paistamaan, mutta kyllä poskissa tuntui kirpaisevan kylmä kevätpakkanen. Aina välillä polku kävi niin moukkuraiseksi, että piti hidastaa käyntiin, mutta eipä se meitä haitannut - pystyipähän paremmin juttelemaan kaverin kanssa! Seuraavista risteyksistä käännyimme aina vasemmalle, kohti Aarnilampea. Pian näimmekin puiden lomasta pilkottavan lammenjään, jonne ei kyllä enää olisi menemistä. Harmi, talvella ei mikään ollut hauskempaa kuin päästellä pitkin jäätä! Lammen rantaan päästyämme kuljimme Tiklirantaa pitkin käynnissä, kunnes taas jatkoimme ravissa matkaamme ensin Tiklirannantietä ja sitten Ainovirrantietä länteen.
- Hei laukattaisko? Meera huikkasi jonon hänniltä. Käännyin katsomaan Emppua ja Iina, jotka olivat ensimmäistä kertaa Mustikkamäen maastossa ja kysyin heiltä, mitä mieltä olivat. Innokkaat nyökkäykset ja hehkuvat posket riittivät vastaukseksi, joten nostin laukan, mutta pidin vauhdin aika hiljaisena, sillä siltojen yli täytyi ravata. Toisen Ainovirran haaran ylittävän sillan jälkeen en sitten enää nostanutkaan laukkaa, vaan jatkoin ravissa ja käännyin Varpustielle. Hetken päästä hidastin käyntiin ja käännyin tieltä polulle, joka kulkee hetken Ainovirran laitaa ja Aarnikallion ohi. Loppureissu kuljettiinkin sitten reippaassa käynnissä maisemia ihaillen.
Heti tallipihaan tultuani sain huomata, etten ollut ainut aamuvirkku, sillä pyöriä oli jo rivinalku trailerien vieressä. Henrikin oli saapunut tallille, kerrankin jo aamupäivällä, ja ratsasti Vannia kentällä. Riksu hirnahti kimeästi minut huomatessaan, mutten mennyt moikkaamaan sitä ihan vielä. Astuin talliin sisään ja se olikin täynnä hiljaista puheensorinaa. Ensimmäisellä käytävällä Niina rapsutteli Iitaa ja Iina otti Oton karsinaa, toisella Meera harjaili Linneaa ja samalla jutteli Kermiksen karsinaa putsaavan Danin kanssa. Moikkasin kaikkia ja luikahdin sitten hoitajien huoneeseen viemään tavarani sinne odottamaan. Tullessani taas tallin puolelle ovesta astui nuori tyttö taluttaen Roopea, pulleaa norjanvuonohevosta.
- Moi! tervehdin uutta tuttavuutta reippaasti. - Mä oon Mape, omistan Lallan ja Riksun. Lalla onki melkein Roopen naapuri!
- Moi, tyttö tervehti ujosti ja käänsi Roopen ympäri karsinassaan. - Mä oon Emppu.
- Tervetuloa vaan talliporukkaan, totesin vielä hymyillen ja huikkasin sitten sen verran kovaa, että myös toisella tallikäytävällä kuultaisiin: - Hei mä oon menossa Lallan kaa köpöttelemään maastoon, haluisko joku tulla mukaan?
Puheensorina lakkasi hetkeksi ja sitten alkoi kuulua myöntäviä vastauksia:
- Mä tuun! kuului Meeran ääni ekana ja tyttö itsekin kurkkasi Linnean karsinasta.
- Mä tuun kans Oton kaa! Oton hoitaja Iina huikkasi toiselta käytävältä.
- Me ei tulla Iitan kaa, en ehkä kävellen pääse ihan niin kova ku te meette, Niinan vastaus kuului vähän hiljempaa.
- Mites Dani? kysäisin, kun tyttö nojaili talikkoon miettiväisenä.
- Mä olin kyl ajatellu mennä kentällä tänään... Ehkä joku toinen kerta sit, Dani vastasi ja jatkoi sitten Kermiksen karsinan putsaamista.
- Entäs Emppu? käännyin Roopea kyhnyttyvän tytön puoleen.
- Emmätiiä, Emppu kiemurteli vähän. - Kun en oo vielä kertaakaan ratsastanu sillä.
- Hei tuu vaan, ei me varmastikaan kovin lujaa mennä. Ja Roope on kuulemma tosi varma maastossa. Hyvin sä pärjäät, houkuttelin ja hymyilin rohkaisevasti.
- No okei, Emppu myöntyi ja hymyili vielä leveästi perään.
Korotin taas hieman ääntäni:
- No niin tytskyt, reilun kahenkymmenen minuutin päästä, siis vartin yli kymmenen, kaikki on valmiita eiks nii? Meitä tuleekin iso letka! Eikä se nyt ihan niin vakavaa ole, putsatkaa vaan rauhassa ne karsinat loppuun.
Myönteleviä äännähdyksiä kuului sieltä täältä, joten lähdin samantien hakemaan Lallaa sisälle. Eipä tyttö ollut vielä ehtinyt kauaa ulkona ollakaan, mutta saisi kyllä viettää loppupäivän kavereiden kanssa pihalla. Tallipiha oli jäinen ja sain tepastella aika varovasti, etten olisi kaatunut pienen lumikerroksen alla olevalle jäälle. Lalla lähti pienen houkuttelun jälkeen mukaani reippaasti päätään heilutellen ja se kuunteli korvat hörössä kun juttelin sille ketkä kaikki tulisivat maastolenkille mukaan.
Tallissa tytöt lopettelivat karsinoiden putsauksia ja ne, joilla hevonen jo karsinassa oli, olivat alkaneet harjauksen. Puunauksen aloitin minäkin, samalla muiden kanssa niitä näitä rupatellen. Kun olin saanut Lallan harjattua ja pistettyä sille suojat etusiin kävin kurkkaamassa tilanteen toisella tallikäytävällä.
- Mikäs täällä on tilanne? kysäisin ja kurkkasin Oton karsinaan. Niina näkyi jo lähteneen Iitan kanssa jonnekin.
- Kohta harjattu, Iina vastasi kumarasta, sillä hän parhaillaan putsasi Oton takakavioita.
- Jeps, hyvä juttu, vastasin ja kävin sitten vaihtamassa ratsastuskengät ja hakemassa kypärän ja hanskat kaapistani. Ripustin kypärän Lallan karsinanoveen roikkumaan ja odottelin sitten tallikäytävällä hetken aikaa Meeran kanssa, että Emppu ja Iinakin pääsisivät hakemaan hoidokkiensa varusteet.
Kaksikymmentä yli kymmenen seisoimme jokainen oman ratsumme kanssa tallipihassa satulavöitä kiristellen ja jalustimia mittaillen. Lopulta kaikki olivat päässeet hevostensa selkään ja pääsimme lähtemään maastoon, minä Lallalla ensimmäisenä, perässäni Emppu Roopella, seuraavana Iina Otolla ja perää piti Meera Linnean kanssa. Ennen kuin ennätimme tallipihasta pois Maiju saapui paikalle ja naureskeli meidän pienelle saatueellemme:
- Minnes tytöt on matkalla?
- Vähän tonne maastoon, ihan rauhassa köpötellään ja nautitaan kevätauringosta, Meera huikkasi vastaukseksi.
- Olkaas kiltisti sitten. Kiva et näytätte uusille naamoille maastoreittejä, Maiju vinkkasi silmää ja lähti sitten tallia kohti. Meidän suuntamme oli konehallin vierestä lähtevälle metsäpolulle.
Reittimme kulki ensin sillalle ja Meerivirran yli. Joen ylitettyämme nostimme ravin ja ravailimme rauhallista tahtia ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle, pohjoiseen. Aurinko lämmitti silloin, kun se puiden läpi pääsi polulle paistamaan, mutta kyllä poskissa tuntui kirpaisevan kylmä kevätpakkanen. Aina välillä polku kävi niin moukkuraiseksi, että piti hidastaa käyntiin, mutta eipä se meitä haitannut - pystyipähän paremmin juttelemaan kaverin kanssa! Seuraavista risteyksistä käännyimme aina vasemmalle, kohti Aarnilampea. Pian näimmekin puiden lomasta pilkottavan lammenjään, jonne ei kyllä enää olisi menemistä. Harmi, talvella ei mikään ollut hauskempaa kuin päästellä pitkin jäätä! Lammen rantaan päästyämme kuljimme Tiklirantaa pitkin käynnissä, kunnes taas jatkoimme ravissa matkaamme ensin Tiklirannantietä ja sitten Ainovirrantietä länteen.
- Hei laukattaisko? Meera huikkasi jonon hänniltä. Käännyin katsomaan Emppua ja Iina, jotka olivat ensimmäistä kertaa Mustikkamäen maastossa ja kysyin heiltä, mitä mieltä olivat. Innokkaat nyökkäykset ja hehkuvat posket riittivät vastaukseksi, joten nostin laukan, mutta pidin vauhdin aika hiljaisena, sillä siltojen yli täytyi ravata. Toisen Ainovirran haaran ylittävän sillan jälkeen en sitten enää nostanutkaan laukkaa, vaan jatkoin ravissa ja käännyin Varpustielle. Hetken päästä hidastin käyntiin ja käännyin tieltä polulle, joka kulkee hetken Ainovirran laitaa ja Aarnikallion ohi. Loppureissu kuljettiinkin sitten reippaassa käynnissä maisemia ihaillen.
