Post by Mape (weem) on Apr 21, 2012 16:16:19 GMT 2
Riksun liikuntaohjelmassa oli tänään vuorossa kestävyysharjoittelua, joten olin jo etukäteen päättänyt tekeväni ensin Lallan kanssa kouluharjoittelua ja sitten iltapäivällä Riksun kanssa laukkatreenin maastossa. Ihan ensimmäisenä menin kuitenkin käymään hoitajien huoneessa ja löysinkin sieltä Iinan ja Niinan puhdistamassa hoidokkiensa suitsia.
- Moi, mitäs kuuluu? sanoin ja tungin evääni ja ajokenkäni kaappiini. Vaihdoin jalkaani tallikenkiä samalla kun tytöt kertoivat kuulumisiaan.
- Ootteko muuten käyny kentällä, ei se kai noista sateista niin huonoon kuntoon menny? kysäisin samalla kun otin vielä takin fleecen päältä pois, täällähän alkaa jo tarjeta!
- Ei se oo paha, vähän kostee mut ihan jees, Iina vastasi.
- No hyvä. Mä meen nyt laittaan neitiä kuntoon, näkyillään, heilautin kättäni ja painelin hakemaan riimunnarua Lallan karsinalta.
- Ai moi Mape! Mä aattelinki et kuulin sun auton äänen, Riikka tervehti Joken karsinasta, jota hän oli putsaamassa. Tervehdin takaisin ja jatkoin sitten matkaani riimunnarua heilutellen kohti Lallan ja kumppaneiden tarhaa.
- Lalluraaa, huutelin tammaani portilta ja pianhan se laahustikin pää alhaalla niin kovin laiskan näköisenä.
- Äläs viitti, totesin tammalle ja rapsuttelin sen niskaa. - Ei se eilinen estetreeni nyt ihan NOIN rankkaa ollu. Pikkasen vaan oksereita ja sarjoja, kyllä sä jaksat vielä tänäänkin painaa. Huomenna otetaan sit vähän rennommin, puhelin raukalle ja pujahdin sen kanssa tarhasta, tällä kertaa ilman ylimääräisiä mukaanpyrkijöitä. Tarhan muut asukit kyllä katsoivat peräämme, mutta pysyivät kuitenkin kukin paikallaan, Linnea heinäpaalilla ja Otto ja Ipe toisiaan rapsuttelemassa.
Harjasin Lallan tallikäytävällä nopsasti ja pyörittelin sen etusiin pintelit. Hoitajia pyörähti aika ajoin näkyvillä, mutta jokaisella oli omat lauantaipuuhansa mielessään. Vartin pikahoidon jälkeen Lalla oli ratsastuskunnossa, joten hain vielä itselleni kypärän päähän ja raipan ja hanskat käteen ja sitten talutin tammani kentälle. Kävelin ensin kierroksen kentän ympäri samalla pieniä kunnioitusharjoituksia tehden. Kun pysähdyin, vaadin Lallaa pysähtymään ilman päälletunkemista ja tein myös mutkitteluja niin, että Lalla seurasi olkapäästä pienen matkan päässä kuitenkaan koskematta ja koko ajan väistäen minua. Harjoittelun jälkeen nousin Lallan selkään ja jatkoin vielä hetken vapain ohjin kävelyä, nyt kuitenkin kovin panostaen siihen, että Lalla kääntyi minne tahdoin kevyillä paino- ja pohjeavuilla.
- Moi, saako liittyä seuraan? Mirsa huudahti kentän portilta Nero perässään seisten.
- Tottakai! huikkasin takaisin, otin ohjat tuntumalle ja siirsin Lallan raviin. Ravailin pitkin kenttää Mirsaa ja Neroa väistellen ja tein taivutteluja ja tempon muutoksia. Lalla oli tapansa mukaan hyvin kuulolla ja tapansa mukaan sen pää tuppasi tippumaan vähän turhankin alas: sain nostella sitä puolipidätteillä säännöllisin väliajoin. Reilun viisi minuuttia ravattuani siirsin Lallan käyntiin ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat. Suljin hetkeksi silmäni ja käänsin kasvoni kevätaurinkoa päin. Lämpötila ei vieläkään kivunnut oli kymmenen asteen, mutta paistaessaan aurinko lämmitti kyllä.
Hetken vapaan käynnin jälkeen hain hetken hyvää harjoitusravia suoralla uralla ja lähdin sitten treenaamaan ravipohkeenväistöä suoralta uralta pituushalkaisijalle. Alkuun tein vain yhteen suuntaan, mutta kohta onnistuivat jo siksakkiväistöt: ensin pituushalkaisijalle ja sitten takaisin pitkälle sivulle. Mirsan ja Neron tekemisistä en osaa sanoa, mutta eivät he ainakaan tiellemme tulleet. Kun sain väistöt onnistumaan äärimmäisen pienillä avuilla ja Lallan kevyeksi ohjalta otin laukkaa pääty-ympyrällä ja Mirsakin siirtyi Neron kanssa toiseen päätyyn laukkaamaan. Ensin hain Lallan laukkaan kivaa pyöreyttä ja hyvää peräänantoa ja sitten treenasin vielä ihan muutaman askeleen ravisiirtymisiä. Tämä väliravi tuppasi olemaan vähän kiireistä, mutta tahti kuitenkin parani kierros kierrokselta. Loppuun ravailin vielä kevyitä kiemurauria ja jatkoin sitten loppukäyntien ajan auringosta nauttimista.
Tallissa harjasin Lallan huolellisesti ja kampasinpa vielä sen harjankin ennen tamman palauttamista kavereiden luo tarhaan. Menin sitten hoitajien huoneeseen syömään vähän evästä ennen rankkaa kestävyystreeniä Riksun kanssa. Tallissa Meera harjaili Linneaa ja Emppu Roopea, mutta hoitajien huone oli tyhjä. Nappasin kanalla, juustolla ja kasviksilla täytetyn paahtoleipäni kaapista ja pyöräytin sitä vähän mikrossa, jotta juusto suli juuri sopivasti. Nams! Ravitsevan lounaani jälkeen lueskelin hetken hevoslehteä, mutta lopulta oli pakko nousta ylös ja lähteä hoitamaan toinenkin otukseni.
Hain Riksun harjat satulahuoneesta ja vein ne orini karsinaan odottamaan, minkä jälkeen nappasin sen riimunnarun mukaani ja suunnistin tarhalle. Riksun eilinen vapaapäivä oli tehnyt tehtävänsä, ja huomattuaan minut tarhansa aidalla se ensin ravuutteli ympäri tarhaa ja tuli sitten kovasti pöristen kerjäämään rapsutuksia. Nappasin sitä tiukasti riimusta kiinni ja vedin nallekarhuni ison pään taivaista ja katsoin sitä suoraan silmiin.
- Nyt loppu, sanoin hevoselle tuimasti ja napsautin sitten riimunnarun lukon sen leuan alle. Rapsutettuani Aslania lähdin edelleen vähän pörisevä polleni perässä seuraten kohti siirtotallia. Sidoin Riksun kiinni karsinaansa, sillä se ei tuntunut tänään olevan millään hyvinkäyttäytyvällä tuulella, joten en edes harkinnut pitäväni sitä vapaana sen aikaa kun harjasin sen ja pyöritin pintelit paikalleen takajalkoihin ja kiinnitin etujalkoihin jännesuojat. Hoitotoimien jatkuessa Riksun käyttäytyminen vähän rauhoittua ja päästinkin sen irti ennen kuin kävin hakemassa satulan ja suitset tallin puolelta. Maiju oli juuri hakemassa Ipen satulaa.
- Moi! Mä lähen Riksun kaa laukkalenkille, tervehdin tallin omistajaa.
- Moi, sehän passaa. Minne päin lähdette? Maiju vastasi ja seisahtui kuulemaan vastaukseni. Pungersin Riksun satulaa syliini ja vastasin:
- Ainovirrantietä tai Sarvitietä. Jossain siellä, naurahdin ja lähdimme sitten omiin suuntiimme. Hain vielä kypärän päähäni hoitajien huoneesta ja nappasin vielä esteraipankin mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Onneksi Riksu oli jo rauhoittunut pörisemästä, nyt se oli vain tyypillisen tarkkaavainen, ja sain satulan sen selkään ilman kummempia toilailuja, mutta voisi jo pikkuhiljaa ori rauhoittua keväthuumastaan.
Nousin orin selkään tallipihassa ja kuljimme sitten tallipihan pohjoispuolelta, tarhojen ja maneesin välistä metsään. Tällä kertaa oli kompassikin mukana! Meerivirran ylitettyämme ja kymmenen minuutin aktiivisen vapaan käynnin jälkeen ravasin Riksulla, kunnes pääsimme Tiklirannan kautta Ainovirrantielle. Nyt oli vuorossa laukkapätkä: kolme minuuttia laukkaa, matkana noin 1400 metriä. Käytännössä tämä tarkoittaa Ainovirran tien laukkaamista melkein sen alusta aina Käpyvaaran tien risteykseen asti. Laukan jälkeen Riksu pörisi ja puski hikeä ja annoin sen kävellä pitkin ohjin pitkin Käpyvaaran tietä parin minuutin verran, minkä jälkeen lähdimme takaisin päin, mutta edelleen käynnissä. Kestävyysharjoittelu alussa omat reiteni olivat huutaneet jokaisen laukkapätkän kevyessä istumisen jälkeen hallelujaa, mutta näemmä olivat omatkin jalkani vahvistuneet, sillä enää ei tuntunut oikein missään vaikka kuinka kauan olisi nököttänyt pylly ylhäällä satulasta. Ainovirrantielle tullessamme olimme molemmat saaneet puhaltaa sopivan viisi minuuttisen, joten sitten vain reipasta laukkaa takaisinpäin. Nyt jatkoin laukkaa aina Sarvitien risteykseen asti, missä siirsin Riksun taas käyntiin. Käynnissäkään Riksu ei saanut roikottaa päätään tai laahustaa, vaan tahti oli reipas. Tässä reippaassa tahdissa lähdimme Tiklirannan kautta takaisin tallille. Rannalla ihastelimme hetken auringossa kiiltelevää järvenselkää ja muutamaa sorsalintua, jotka jo uiskentelivat rannan tuntumassa.
Kulkiessamme kohti tallia mietin Maijun ehdotusta siitä, että pitäisin joskus tunteja tai maastoja vuokranlaskua vastaan ja alkoipa mielessäni kyteä jo ajatuksia tuntien ohjelmistosta. Gymkhana-tehtäviä olisi hauska ohjata joskus!
- Moi, mitäs kuuluu? sanoin ja tungin evääni ja ajokenkäni kaappiini. Vaihdoin jalkaani tallikenkiä samalla kun tytöt kertoivat kuulumisiaan.
- Ootteko muuten käyny kentällä, ei se kai noista sateista niin huonoon kuntoon menny? kysäisin samalla kun otin vielä takin fleecen päältä pois, täällähän alkaa jo tarjeta!
- Ei se oo paha, vähän kostee mut ihan jees, Iina vastasi.
- No hyvä. Mä meen nyt laittaan neitiä kuntoon, näkyillään, heilautin kättäni ja painelin hakemaan riimunnarua Lallan karsinalta.
- Ai moi Mape! Mä aattelinki et kuulin sun auton äänen, Riikka tervehti Joken karsinasta, jota hän oli putsaamassa. Tervehdin takaisin ja jatkoin sitten matkaani riimunnarua heilutellen kohti Lallan ja kumppaneiden tarhaa.
- Lalluraaa, huutelin tammaani portilta ja pianhan se laahustikin pää alhaalla niin kovin laiskan näköisenä.
- Äläs viitti, totesin tammalle ja rapsuttelin sen niskaa. - Ei se eilinen estetreeni nyt ihan NOIN rankkaa ollu. Pikkasen vaan oksereita ja sarjoja, kyllä sä jaksat vielä tänäänkin painaa. Huomenna otetaan sit vähän rennommin, puhelin raukalle ja pujahdin sen kanssa tarhasta, tällä kertaa ilman ylimääräisiä mukaanpyrkijöitä. Tarhan muut asukit kyllä katsoivat peräämme, mutta pysyivät kuitenkin kukin paikallaan, Linnea heinäpaalilla ja Otto ja Ipe toisiaan rapsuttelemassa.
Harjasin Lallan tallikäytävällä nopsasti ja pyörittelin sen etusiin pintelit. Hoitajia pyörähti aika ajoin näkyvillä, mutta jokaisella oli omat lauantaipuuhansa mielessään. Vartin pikahoidon jälkeen Lalla oli ratsastuskunnossa, joten hain vielä itselleni kypärän päähän ja raipan ja hanskat käteen ja sitten talutin tammani kentälle. Kävelin ensin kierroksen kentän ympäri samalla pieniä kunnioitusharjoituksia tehden. Kun pysähdyin, vaadin Lallaa pysähtymään ilman päälletunkemista ja tein myös mutkitteluja niin, että Lalla seurasi olkapäästä pienen matkan päässä kuitenkaan koskematta ja koko ajan väistäen minua. Harjoittelun jälkeen nousin Lallan selkään ja jatkoin vielä hetken vapain ohjin kävelyä, nyt kuitenkin kovin panostaen siihen, että Lalla kääntyi minne tahdoin kevyillä paino- ja pohjeavuilla.
- Moi, saako liittyä seuraan? Mirsa huudahti kentän portilta Nero perässään seisten.
- Tottakai! huikkasin takaisin, otin ohjat tuntumalle ja siirsin Lallan raviin. Ravailin pitkin kenttää Mirsaa ja Neroa väistellen ja tein taivutteluja ja tempon muutoksia. Lalla oli tapansa mukaan hyvin kuulolla ja tapansa mukaan sen pää tuppasi tippumaan vähän turhankin alas: sain nostella sitä puolipidätteillä säännöllisin väliajoin. Reilun viisi minuuttia ravattuani siirsin Lallan käyntiin ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat. Suljin hetkeksi silmäni ja käänsin kasvoni kevätaurinkoa päin. Lämpötila ei vieläkään kivunnut oli kymmenen asteen, mutta paistaessaan aurinko lämmitti kyllä.
Hetken vapaan käynnin jälkeen hain hetken hyvää harjoitusravia suoralla uralla ja lähdin sitten treenaamaan ravipohkeenväistöä suoralta uralta pituushalkaisijalle. Alkuun tein vain yhteen suuntaan, mutta kohta onnistuivat jo siksakkiväistöt: ensin pituushalkaisijalle ja sitten takaisin pitkälle sivulle. Mirsan ja Neron tekemisistä en osaa sanoa, mutta eivät he ainakaan tiellemme tulleet. Kun sain väistöt onnistumaan äärimmäisen pienillä avuilla ja Lallan kevyeksi ohjalta otin laukkaa pääty-ympyrällä ja Mirsakin siirtyi Neron kanssa toiseen päätyyn laukkaamaan. Ensin hain Lallan laukkaan kivaa pyöreyttä ja hyvää peräänantoa ja sitten treenasin vielä ihan muutaman askeleen ravisiirtymisiä. Tämä väliravi tuppasi olemaan vähän kiireistä, mutta tahti kuitenkin parani kierros kierrokselta. Loppuun ravailin vielä kevyitä kiemurauria ja jatkoin sitten loppukäyntien ajan auringosta nauttimista.
Tallissa harjasin Lallan huolellisesti ja kampasinpa vielä sen harjankin ennen tamman palauttamista kavereiden luo tarhaan. Menin sitten hoitajien huoneeseen syömään vähän evästä ennen rankkaa kestävyystreeniä Riksun kanssa. Tallissa Meera harjaili Linneaa ja Emppu Roopea, mutta hoitajien huone oli tyhjä. Nappasin kanalla, juustolla ja kasviksilla täytetyn paahtoleipäni kaapista ja pyöräytin sitä vähän mikrossa, jotta juusto suli juuri sopivasti. Nams! Ravitsevan lounaani jälkeen lueskelin hetken hevoslehteä, mutta lopulta oli pakko nousta ylös ja lähteä hoitamaan toinenkin otukseni.
Hain Riksun harjat satulahuoneesta ja vein ne orini karsinaan odottamaan, minkä jälkeen nappasin sen riimunnarun mukaani ja suunnistin tarhalle. Riksun eilinen vapaapäivä oli tehnyt tehtävänsä, ja huomattuaan minut tarhansa aidalla se ensin ravuutteli ympäri tarhaa ja tuli sitten kovasti pöristen kerjäämään rapsutuksia. Nappasin sitä tiukasti riimusta kiinni ja vedin nallekarhuni ison pään taivaista ja katsoin sitä suoraan silmiin.
- Nyt loppu, sanoin hevoselle tuimasti ja napsautin sitten riimunnarun lukon sen leuan alle. Rapsutettuani Aslania lähdin edelleen vähän pörisevä polleni perässä seuraten kohti siirtotallia. Sidoin Riksun kiinni karsinaansa, sillä se ei tuntunut tänään olevan millään hyvinkäyttäytyvällä tuulella, joten en edes harkinnut pitäväni sitä vapaana sen aikaa kun harjasin sen ja pyöritin pintelit paikalleen takajalkoihin ja kiinnitin etujalkoihin jännesuojat. Hoitotoimien jatkuessa Riksun käyttäytyminen vähän rauhoittua ja päästinkin sen irti ennen kuin kävin hakemassa satulan ja suitset tallin puolelta. Maiju oli juuri hakemassa Ipen satulaa.
- Moi! Mä lähen Riksun kaa laukkalenkille, tervehdin tallin omistajaa.
- Moi, sehän passaa. Minne päin lähdette? Maiju vastasi ja seisahtui kuulemaan vastaukseni. Pungersin Riksun satulaa syliini ja vastasin:
- Ainovirrantietä tai Sarvitietä. Jossain siellä, naurahdin ja lähdimme sitten omiin suuntiimme. Hain vielä kypärän päähäni hoitajien huoneesta ja nappasin vielä esteraipankin mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Onneksi Riksu oli jo rauhoittunut pörisemästä, nyt se oli vain tyypillisen tarkkaavainen, ja sain satulan sen selkään ilman kummempia toilailuja, mutta voisi jo pikkuhiljaa ori rauhoittua keväthuumastaan.
Nousin orin selkään tallipihassa ja kuljimme sitten tallipihan pohjoispuolelta, tarhojen ja maneesin välistä metsään. Tällä kertaa oli kompassikin mukana! Meerivirran ylitettyämme ja kymmenen minuutin aktiivisen vapaan käynnin jälkeen ravasin Riksulla, kunnes pääsimme Tiklirannan kautta Ainovirrantielle. Nyt oli vuorossa laukkapätkä: kolme minuuttia laukkaa, matkana noin 1400 metriä. Käytännössä tämä tarkoittaa Ainovirran tien laukkaamista melkein sen alusta aina Käpyvaaran tien risteykseen asti. Laukan jälkeen Riksu pörisi ja puski hikeä ja annoin sen kävellä pitkin ohjin pitkin Käpyvaaran tietä parin minuutin verran, minkä jälkeen lähdimme takaisin päin, mutta edelleen käynnissä. Kestävyysharjoittelu alussa omat reiteni olivat huutaneet jokaisen laukkapätkän kevyessä istumisen jälkeen hallelujaa, mutta näemmä olivat omatkin jalkani vahvistuneet, sillä enää ei tuntunut oikein missään vaikka kuinka kauan olisi nököttänyt pylly ylhäällä satulasta. Ainovirrantielle tullessamme olimme molemmat saaneet puhaltaa sopivan viisi minuuttisen, joten sitten vain reipasta laukkaa takaisinpäin. Nyt jatkoin laukkaa aina Sarvitien risteykseen asti, missä siirsin Riksun taas käyntiin. Käynnissäkään Riksu ei saanut roikottaa päätään tai laahustaa, vaan tahti oli reipas. Tässä reippaassa tahdissa lähdimme Tiklirannan kautta takaisin tallille. Rannalla ihastelimme hetken auringossa kiiltelevää järvenselkää ja muutamaa sorsalintua, jotka jo uiskentelivat rannan tuntumassa.
Kulkiessamme kohti tallia mietin Maijun ehdotusta siitä, että pitäisin joskus tunteja tai maastoja vuokranlaskua vastaan ja alkoipa mielessäni kyteä jo ajatuksia tuntien ohjelmistosta. Gymkhana-tehtäviä olisi hauska ohjata joskus!
