Post by Meera on May 18, 2011 20:08:27 GMT 2
Voin suoraan sanoa, että on erittäin kummallinen tunne, kun miljoona perhosta pyrähtelee lentoon vatsanpohjalla ja jännitys kihelmöi sormenpäissä. Ei tämä pelkojännitystä ollut, pikemminkin positiivista innostuneisuutta ainakin suurimmilta osin. Kävelin ripein askelin tuulitakin huppu pääni suojana bussipysäkiltä kohti Mustikkamäen pihaa. Satoi nimittäin kaatamalla - olin minäkin päivän valinnut ensimmäiseksi tallikerraksi! No, mitä vain, jotta pääsin pois kotoa koeviikkohössötyksen keskeltä. Kävelin siittolapuolen - tai ainakin arvioin sen siittolapuoleksi - ohi ja näin sateessa ja tuulessa tarhoissaan nököttävät suomenhevoset, joita joku parhaillaan näkyi tosin raahaavan sisään ihan useampi kerrallaan.
Kotona ennen lähtöä olin ollut satavarma siitä, että tulen eksymään matkalla bussipysäkiltä tallille - mutta onnekseni huomasin tien olevan harvinaisen helppo. Pian mutkan takaa siinsi huolitellun näköinen omakotitalo, ja muutama sata metriä sen jälkeen olin kuin olinkin tallin pihassa. Kaunishan tuo kokonaisuus oli, se minun oli myönnettävä, vaikka tällä hetkellä säätilasta johtuen se näytti hieman kurjalta hevosten värjötellessä tarhoissaan ja vesilammikoiden lilluessa pihalla. Ja kesäkö muka oli tulossa?! Sään takia en jäänyt sen pidemmäksi aikaa pihalle ihmettelemään (vaikka meinasin haljeta uteliaisuudesta päästä katselemaan hieman lisää paikkoja) ja suuntasin siis kohti rakennusta jonka netistä katselemieni kuvien perusteella päättelin olevan talli. Astuin päädyn vasemmanpuoleisista ovista tallikäytävään. Sen hiljaisuus ja tyhjyys hämäsivät minua aluksi - ei ristin sielua, muutama hevonen vain mussutteli heiniään karsinoissaan. Havahduin kuitenkin metakkaan, joka kuului selvästi käytävän päässä olevan oven takaa.
Tallustettuani kumisaappaat jalassa ja takki vettä valuen käytävän läpi avasin varovasti sen huoneen oven, josta metakkaa kuulin. Ovessa oleva kyltti oli osoittanut sen olevan hoitajien huone, kuten hieman olin arvellutkin. Huoneessa olevan pöydän ääressä seisoi kymmenkunta ihmistä - noin puolet heistä oli pikkuihmisiä ilmeisesti kinuamassa lempihevosiaan pyörän ääressä istuvalta, kansiotaan tutkailevalta ja lapsia tyynnyttelevältä naiselta, jonka tummanruskeista kiharoista tippui vesi. Uskoin hänen olevan toinen tallin omistajista, mutta en kehdannut häiritä tuota jo valmiiksi sekavan tuntuista tilannetta. Toinen osa metakasta syntyi hieman vanhemmista tytöistä, jotka istuivat pöydän toisessa päässä mutustaen pullaa. Neljä heitä oli yhtensä, ja kaksi näytti olevan jo ihan aikuisiän puolella. "Ja arvaa mitä, sitten kun me mentiin sinne sisälle niin Karo ja Jenna ei enää ollutkaan siellä! Me oltiin Kristiinan kanssa vähän että mitä...", toinen tytöistä selitti suu täynnä pullaa muille kolmelle, ilmeisen innoissaan. Mustahiuksinen pitkähkö tyttö nyökytteli ja jatkoi tarinaa, joten oletin hänen olevan Kristiina. Seisoin hämmentyneenä, vettä valuvana hetken paikoillani kunnes toinen nelikon naisista huomasi minut ja avasi suunsa: "Hei meillähän näkyy uusia naamoja täällä! Moikka, voidaanko me jotenkin auttaa?". "Mä olen Meera, ja olen aloittelemassa hoitamaan Linneaa. Olen nyt tosiaan ekaa kertaa täällä niin odottelen Emmiä tai Maijua jotta me sovitaan asioista vähän vielä.", hymyilin nelikolle ja näin, kuinka nuoremmat tytöt vaihtoivat katseita hieman säälivällä ilmeellä. Toinen heistä ehti jo aloittaa: "Ai Linneaa, no onnea matk..", mutta mustatukkainen tyrkkäsi häntä olkapäähän sihahtaen "Susu, ei kaikkea!" ja naurahti. "Okei, tosi kiva että saadaan tännekin hieman uutta porukkaa. Emmi on tuossa jakamassa hevosia alkeistuntilaisille mutta hän varmasti kohta joutaa sinun kanssa puhumaan. Minä olen Kristiina, hoidan Jokkea, tuossa tuo hölösuu on Susu - hoitaa Konstaa, tässä on Maiju eli Mape joka omistaa Lallan ja Riksun ja tässä vielä Siiri, hän hoitaa Aslania. Ja älä välitä Sususta, Linnea on oikeasti ihan hyvä hevonen!", hän pajatti tulemaan.
Nelikon nyökkäillessä ja moikkaillessa minua Emmi kohotti katseensa varmaankin nimensä kuultuaan ja antoi katseensa kiertää tytöissä kunnes näki minut. "Ai, katsos, sun pitää varmasti olla Meera? Mä olen Emmi. Jos jaksat hetken odottaa, niin jaan näille hevoset ja tulen sitten katsomaan sitä hommaa sun kanssa?", hän puhui nopeasti niin, että vastaukseni jäi vain nyökkäilyn tasolle. Mape kehotti minua valtaamaan jonkin vapaista kaapeista ja sen jälkeen liittymään heidän seuraansa, ja tein työtä käskettyä. Kerkesin jo hetken jutella tyttöjen ja naisten kanssa kunnes tuntilaiset pyrähtivät hoitajienhuoneesta kohti tallia ilmeisesti hevosiaan laittamaan ja Emmi viittasi minut tallin suuntaan. "Sä tutustuitkin jo näköjään meidän tyttöihin?", hän heitti. "Joo, ja ehdin jo vallata sen kaapinkin minkä olit minulle merkinnyt - Mape sanoi että voin laittaa kamani sinne", vastasin.
Emmi kierrätti minua tallissa ja ulkona selostaen hieman tallin käytännöistä minun kysellessä välistä epäselväksi jääneitä asioita. Lopulta talli oli nähty ja hänen kiiruhtaessaan katsomaan tuntilaisten hevostenlaittopuuhien perään hän huikkasi, että voisin vaikka tänään aloittaa ihan vain tutustumalla Linneaan harjailemalla ja kertoi riimunnarun sijaitsevan Linnean ovessa ja itse ponin olevan tarhassa. Tämä järjestely sopi minulle mainiosti, ja suuntasinkin tallin kautta tarhoille. Löysin Linnean suunnilleen samoista asemista kuin mitä se oli ollut äsken, kun Emmin kassa kävelimme tarhojen ohi. Se oli paketoitu tummansiniseen sadeloimeen ja totta puhuen näytti varsin yrmeältä tapaukselta harja ja häntä takussa ja pää märkänä. Avasin tarhan porttia hieman ja pujahdin sisään. Lähimpänä seisoskeleva Lalla tutkaili touhujani kiinnostuneena, mutta muut näyttivät viis veisaavan tulemisestani. Linnea jökötti heinäpaalin vieressä korvat lurpallaan ja toista takajalkaansa lepuuttaen. Kävelin sen luokse naru kädessäni ja sille höpötellen. Kun ojensin kättäni tarttuakseni sen päitsiin, se tekikin näppärän väistöliikkeen ja karkasi otteestani. Jaha, sitä oltiin tällaista sorttia. Seuraavalla yrittämällä kuitenkin onnistuin kahlitsemaan sen riimunnaruuni joten matka jatkui. Talutin ponin, tai enemmänkin vedin sen perässäni (sen verran haluton se oli maiskutuksesta ja maanittelusta huolimatta..) portin suuntaan ja pyysin Lallaa väistämään. Jono alkeistuntilaisia hevosineen sattui juuri tulemaan tallin ovesta ulos maneesi suuntanaan kun olin päässyt Linnean kanssa tarhasta ulos, joten jouduin odottamaan hetken. Tamma sai yhtäkkiä jostain hieman lisää virtaa ja se steppaili pää taivaissa tuulen puhaltaessa ja sateen roiskuessa. Rauhoittelin sitä, tai ainakin yritin. Pian reitti oli selvä, ja talutin tamman talliin.
Löysin kyllä Linnean karsinan, mutta sidoin sen suoraan käytävälle, sillä ajattelin sen olevan hyvä idea tutustumista varten. Sen ilme ei kovin iloiseksi vieläkään ollut muuttunut - siinä se murjotti korvat pyörien kun avasin sen loimen solkia. Ripustin loimen väliaikaisesti Linnean karsinan ovessa olevaan telineeseen, ja kävin hakemassa harjapakin satulahuoneesta. Se oli aivan Linnean karsinan vieressä. Ensitöikseni vetelin hikiviilalla ylimääräiset vedet pois sen kaulalta. Sain jo maistiaisia tamman ystävällisyydestä, kun se väläytteli silmänvalkuaisiaan steppaillessaan viilaa karkuun. Päätin ottaa sen kanssa alusta asti johtajan roolin, joten komensin sitä napakasti ja se alkoi jo pysyä paikallaan ainakin hieman paremmin kuin äsken. Harjasin tammaa ravakoin vedoin huolellisesti, selvitin sen harjan ja hännän ja puhdistin kaviot. Mitään merkittävämpiä ongelmia ei näiden aikana esiintynyt, mutta täytyy kyllä sanoa, että totta tosiaan sain yleiskäsityksen neitokaisen toimintaperiaatteista. Joku muu olisi ehkä katunut tämmöisen hoidokin ottamista, mutta minussa moinen pelleily tamman puolelta herätti vain kiinnostusta - olin nähnyt jo tarpeeksi mammanmussukka -poneja ja kaipasin haastetta. Eikä mikään sitä paitsi kuulostanut kiehtovammalta kuin luottamuksen rakentaminen tamman kanssa ja se, kun joku päivä vielä huomaan sen esimerkiksi tunnistavan minut tai muuta vastaavaa!
Harjailtuani tamman pyöräytin sen karsinaansa, enkä kyllä tälläkään kertaa saanut juuri muuta kiitosta kuin tuhahduksen. Siivoilin harjat paikoilleen ja vein märän loimen kuivamaan paikalleen. Käväisin hakemassa kamani uudesta kaapistani ja vielä matkalla ulos kävelin Linnean karsinan ohi. Se rämpläsi automaattista vesikippoaan ja mulkaisi minua. Jatkaessani matkaa kohti bussipysäkkiä minua jostain kumman syystä nauratti kamalasti. Mitähän tästä vielä tulisi? No, sitä odotin innolla.
Kotona ennen lähtöä olin ollut satavarma siitä, että tulen eksymään matkalla bussipysäkiltä tallille - mutta onnekseni huomasin tien olevan harvinaisen helppo. Pian mutkan takaa siinsi huolitellun näköinen omakotitalo, ja muutama sata metriä sen jälkeen olin kuin olinkin tallin pihassa. Kaunishan tuo kokonaisuus oli, se minun oli myönnettävä, vaikka tällä hetkellä säätilasta johtuen se näytti hieman kurjalta hevosten värjötellessä tarhoissaan ja vesilammikoiden lilluessa pihalla. Ja kesäkö muka oli tulossa?! Sään takia en jäänyt sen pidemmäksi aikaa pihalle ihmettelemään (vaikka meinasin haljeta uteliaisuudesta päästä katselemaan hieman lisää paikkoja) ja suuntasin siis kohti rakennusta jonka netistä katselemieni kuvien perusteella päättelin olevan talli. Astuin päädyn vasemmanpuoleisista ovista tallikäytävään. Sen hiljaisuus ja tyhjyys hämäsivät minua aluksi - ei ristin sielua, muutama hevonen vain mussutteli heiniään karsinoissaan. Havahduin kuitenkin metakkaan, joka kuului selvästi käytävän päässä olevan oven takaa.
Tallustettuani kumisaappaat jalassa ja takki vettä valuen käytävän läpi avasin varovasti sen huoneen oven, josta metakkaa kuulin. Ovessa oleva kyltti oli osoittanut sen olevan hoitajien huone, kuten hieman olin arvellutkin. Huoneessa olevan pöydän ääressä seisoi kymmenkunta ihmistä - noin puolet heistä oli pikkuihmisiä ilmeisesti kinuamassa lempihevosiaan pyörän ääressä istuvalta, kansiotaan tutkailevalta ja lapsia tyynnyttelevältä naiselta, jonka tummanruskeista kiharoista tippui vesi. Uskoin hänen olevan toinen tallin omistajista, mutta en kehdannut häiritä tuota jo valmiiksi sekavan tuntuista tilannetta. Toinen osa metakasta syntyi hieman vanhemmista tytöistä, jotka istuivat pöydän toisessa päässä mutustaen pullaa. Neljä heitä oli yhtensä, ja kaksi näytti olevan jo ihan aikuisiän puolella. "Ja arvaa mitä, sitten kun me mentiin sinne sisälle niin Karo ja Jenna ei enää ollutkaan siellä! Me oltiin Kristiinan kanssa vähän että mitä...", toinen tytöistä selitti suu täynnä pullaa muille kolmelle, ilmeisen innoissaan. Mustahiuksinen pitkähkö tyttö nyökytteli ja jatkoi tarinaa, joten oletin hänen olevan Kristiina. Seisoin hämmentyneenä, vettä valuvana hetken paikoillani kunnes toinen nelikon naisista huomasi minut ja avasi suunsa: "Hei meillähän näkyy uusia naamoja täällä! Moikka, voidaanko me jotenkin auttaa?". "Mä olen Meera, ja olen aloittelemassa hoitamaan Linneaa. Olen nyt tosiaan ekaa kertaa täällä niin odottelen Emmiä tai Maijua jotta me sovitaan asioista vähän vielä.", hymyilin nelikolle ja näin, kuinka nuoremmat tytöt vaihtoivat katseita hieman säälivällä ilmeellä. Toinen heistä ehti jo aloittaa: "Ai Linneaa, no onnea matk..", mutta mustatukkainen tyrkkäsi häntä olkapäähän sihahtaen "Susu, ei kaikkea!" ja naurahti. "Okei, tosi kiva että saadaan tännekin hieman uutta porukkaa. Emmi on tuossa jakamassa hevosia alkeistuntilaisille mutta hän varmasti kohta joutaa sinun kanssa puhumaan. Minä olen Kristiina, hoidan Jokkea, tuossa tuo hölösuu on Susu - hoitaa Konstaa, tässä on Maiju eli Mape joka omistaa Lallan ja Riksun ja tässä vielä Siiri, hän hoitaa Aslania. Ja älä välitä Sususta, Linnea on oikeasti ihan hyvä hevonen!", hän pajatti tulemaan.
Nelikon nyökkäillessä ja moikkaillessa minua Emmi kohotti katseensa varmaankin nimensä kuultuaan ja antoi katseensa kiertää tytöissä kunnes näki minut. "Ai, katsos, sun pitää varmasti olla Meera? Mä olen Emmi. Jos jaksat hetken odottaa, niin jaan näille hevoset ja tulen sitten katsomaan sitä hommaa sun kanssa?", hän puhui nopeasti niin, että vastaukseni jäi vain nyökkäilyn tasolle. Mape kehotti minua valtaamaan jonkin vapaista kaapeista ja sen jälkeen liittymään heidän seuraansa, ja tein työtä käskettyä. Kerkesin jo hetken jutella tyttöjen ja naisten kanssa kunnes tuntilaiset pyrähtivät hoitajienhuoneesta kohti tallia ilmeisesti hevosiaan laittamaan ja Emmi viittasi minut tallin suuntaan. "Sä tutustuitkin jo näköjään meidän tyttöihin?", hän heitti. "Joo, ja ehdin jo vallata sen kaapinkin minkä olit minulle merkinnyt - Mape sanoi että voin laittaa kamani sinne", vastasin.
Emmi kierrätti minua tallissa ja ulkona selostaen hieman tallin käytännöistä minun kysellessä välistä epäselväksi jääneitä asioita. Lopulta talli oli nähty ja hänen kiiruhtaessaan katsomaan tuntilaisten hevostenlaittopuuhien perään hän huikkasi, että voisin vaikka tänään aloittaa ihan vain tutustumalla Linneaan harjailemalla ja kertoi riimunnarun sijaitsevan Linnean ovessa ja itse ponin olevan tarhassa. Tämä järjestely sopi minulle mainiosti, ja suuntasinkin tallin kautta tarhoille. Löysin Linnean suunnilleen samoista asemista kuin mitä se oli ollut äsken, kun Emmin kassa kävelimme tarhojen ohi. Se oli paketoitu tummansiniseen sadeloimeen ja totta puhuen näytti varsin yrmeältä tapaukselta harja ja häntä takussa ja pää märkänä. Avasin tarhan porttia hieman ja pujahdin sisään. Lähimpänä seisoskeleva Lalla tutkaili touhujani kiinnostuneena, mutta muut näyttivät viis veisaavan tulemisestani. Linnea jökötti heinäpaalin vieressä korvat lurpallaan ja toista takajalkaansa lepuuttaen. Kävelin sen luokse naru kädessäni ja sille höpötellen. Kun ojensin kättäni tarttuakseni sen päitsiin, se tekikin näppärän väistöliikkeen ja karkasi otteestani. Jaha, sitä oltiin tällaista sorttia. Seuraavalla yrittämällä kuitenkin onnistuin kahlitsemaan sen riimunnaruuni joten matka jatkui. Talutin ponin, tai enemmänkin vedin sen perässäni (sen verran haluton se oli maiskutuksesta ja maanittelusta huolimatta..) portin suuntaan ja pyysin Lallaa väistämään. Jono alkeistuntilaisia hevosineen sattui juuri tulemaan tallin ovesta ulos maneesi suuntanaan kun olin päässyt Linnean kanssa tarhasta ulos, joten jouduin odottamaan hetken. Tamma sai yhtäkkiä jostain hieman lisää virtaa ja se steppaili pää taivaissa tuulen puhaltaessa ja sateen roiskuessa. Rauhoittelin sitä, tai ainakin yritin. Pian reitti oli selvä, ja talutin tamman talliin.
Löysin kyllä Linnean karsinan, mutta sidoin sen suoraan käytävälle, sillä ajattelin sen olevan hyvä idea tutustumista varten. Sen ilme ei kovin iloiseksi vieläkään ollut muuttunut - siinä se murjotti korvat pyörien kun avasin sen loimen solkia. Ripustin loimen väliaikaisesti Linnean karsinan ovessa olevaan telineeseen, ja kävin hakemassa harjapakin satulahuoneesta. Se oli aivan Linnean karsinan vieressä. Ensitöikseni vetelin hikiviilalla ylimääräiset vedet pois sen kaulalta. Sain jo maistiaisia tamman ystävällisyydestä, kun se väläytteli silmänvalkuaisiaan steppaillessaan viilaa karkuun. Päätin ottaa sen kanssa alusta asti johtajan roolin, joten komensin sitä napakasti ja se alkoi jo pysyä paikallaan ainakin hieman paremmin kuin äsken. Harjasin tammaa ravakoin vedoin huolellisesti, selvitin sen harjan ja hännän ja puhdistin kaviot. Mitään merkittävämpiä ongelmia ei näiden aikana esiintynyt, mutta täytyy kyllä sanoa, että totta tosiaan sain yleiskäsityksen neitokaisen toimintaperiaatteista. Joku muu olisi ehkä katunut tämmöisen hoidokin ottamista, mutta minussa moinen pelleily tamman puolelta herätti vain kiinnostusta - olin nähnyt jo tarpeeksi mammanmussukka -poneja ja kaipasin haastetta. Eikä mikään sitä paitsi kuulostanut kiehtovammalta kuin luottamuksen rakentaminen tamman kanssa ja se, kun joku päivä vielä huomaan sen esimerkiksi tunnistavan minut tai muuta vastaavaa!
Harjailtuani tamman pyöräytin sen karsinaansa, enkä kyllä tälläkään kertaa saanut juuri muuta kiitosta kuin tuhahduksen. Siivoilin harjat paikoilleen ja vein märän loimen kuivamaan paikalleen. Käväisin hakemassa kamani uudesta kaapistani ja vielä matkalla ulos kävelin Linnean karsinan ohi. Se rämpläsi automaattista vesikippoaan ja mulkaisi minua. Jatkaessani matkaa kohti bussipysäkkiä minua jostain kumman syystä nauratti kamalasti. Mitähän tästä vielä tulisi? No, sitä odotin innolla.
Runsaasti plussaa. Tosiaan olipa sulla tylsä keli talleilulle, toivotaan että tässä lähipäivinä rupeaisi taas lämpenemään ja aurinko paistamaan. Ensinnäkin tykkään todella paljon sun kirjoitustyylistä, sitä on mukava lukea. Jos kaikki tarinasi ovat tätä luokkaa, en taatusti tule tylsistymään tarinoitasi lueskellessa! Ihme myös, että näin pitkästä tarinasta en pongannut yhtään kirjoitusvirhettä näin perus lukemisella. Yleensä niitä löytyy aina muutamia, mutta ei näemmä sinulta!